rrrantblog.blogspot.com/

All I want to do is sleep.

Istun alas ja tunnen itseni sellaiseksi kuin kuuluukin. En olen ollut täällä pitkään aikaan ja unohdin miltä tuntuu kun tuntuu hyvältä. Unohdin jotain itsestäni ja nyt kun olen saanut kadotetut palaset takaisin en halua koskaan päästää irti. Ketä saan syyttää?

Askel, toinen, olet siinä. Tunnen vain sinut ja hengityksesi. Olet unta ja todellisuutta. Tämä kaikki särkyy vain yhdellä katseella. Tuoksusi huumaa ja henkeni salpaa kun en pääse eteenpäin. Seison sateessa sateenvarjosi suojatessa vain sinua. Hiukset valuvat märkänä enkä näe mitään pisaroiden takaa. Tunteet sekoittuvat sateeseen enkä saa henkeä ja näkö sumenee. Olen kipeä ja tarvitsen parantajaa. Parannusta turhuuteen ja väsymykseen. Olen vain pieni pisara joessa, mitä väliä sillä olisi?

Laitan silmät kiinni. Puristan kädet nyrkkiin. Kynnet uppoavat ihoon. Hyttynen pistää minua niskaan. Avaan silmät. En näe mitään. Kyyneleet.

Avaimet. Puhelin. Lompakko. Tupakat. Sytkäri. Kyniä. Vihko. Huulirasvaa. Kertaan vielä kaiken. Lähden, suljen oven perässäni. Kävelen pitkin katua. Onneksi vastaan ei tule ketään joka tuntisi minut. Haluan olla tänään rauhassa. Joskus tänään voisi olla ikuisuus. Tänään se on vain tänään.

Olet ihan hiljaa. Olen melkein tyytyväinen, melkein häiritsee kun en tiedä mitä ajattelet. Katsomme elokuvaa ja minua itkettää. En usko että huomaat kuinka kyyneleet valuvat poskillani kun päähenkilö kuolee. Päähenkilö on vielä komeakin. Harmi. Hän tervehtii minua ensimmäistä kertaa ja vakuutun että ei hän inhoakaan minua - hän on vain ujo niin kuin sinäkin. Vedän savua henkeeni jo kolmatta kertaa tänään. Suljen silmäni muutamaksi minuutiksi. Ihmiset katsovat minua. Makaan sängyssä ja tuijotan kattoon. Kun saisi edes nukuttua.

En edes oikeasti nukkunut.

Istun luokan etuosassa, tuijotan eteenpäin. Mietin liikaa, en saanut unta. Raavin ihoani rikki, en siksi että sattuu. Kutittaa. Olen allerginen. Haistan desinfiointiaineen, sitten en enää mitään. Karhea partasi poskeani vasten kun halaat minua kännissä. Tunnen olevani pidetty. Pidätetty. On kuin tämä ei olisi totta, istun kanssasi pimeässä huoneessa, puret minua nenästä ja nauramme. On kuin niitä päiviä ei olisikaan ollut olemassa, haaveilin itseni eteenpäin. Sitten oli jotain uutta ja tuntuu kuin olisin taas elossa. Mitä edes on elossa? Emme me ole täällä oikeasti, ei se ole mahdollista. Tietenkin on kuiskaa ääni. Tämä on kaikki vain sinulle. Ota kiinni mahdollisuudesta vaikka se olisikin epäsuoraa ja valheellista. Kännykkäni soi taskussa, olen kuin unessa. Olen turta enkä jaksa välittää tästä tilanteesta.  En jaksa välittää siitä mitä hän sanoo. Raavin otsaani, pyyhkäiset hiukset pois kasvoiltani ja katsot minua silmiin ihmeellisen värisillä silmilläsi. Enkä voi hengittää. Happi pitää meidät elossa. Happi tappaa meidät.

Katseesi lävistää minut. Tuijotat minua ja hymyilet hölmöä hymyäsi. Katson takasin. Voisin kuolla. Ja varmaan kohta kuolenkin. Varmaan pyörtyisin pelkästä mahdollisuudesta siihen ajatukseen joka minut valtaa joka päivä.

Makaan sänkyssä enkä saa unta taaskaan. Vilkaisen kelloa. Neljä. Haluaisin nukkua. Ja nukahdan kolmeksi tunniksi ja kun herään ei väsytä. On vain hassu turta olo. Tekstiviesti. Ei ole tapana vastata numeroihin joita minulla ei edes ole.

Olin koulussa ja sitten menen töihin. Otan aamulla kahvia ja leipää. Ruisleipä on hyvää. Puolukat ovat hyviä. Maitoa pitää tuoda kaupasta, voisi tehdä jotain vähän erilaista ruokaa. Tästä ei saa aikaiseksi mitään. Mehu on hyvää. Ja pirtelö. Hedelmät. Suklaa on hyvää mutta sitä ei voi syödä kun tulee ihan valtava jos syö suklaata.

Henki ei kulje vaikka kuinka yritän hengittää.

Tuijotat.

Jalat eivät kanna.

Olisitpa todellinen.

Se katsoo minua nurkastaan. Menen lähemmäs ja se katoaa. Päässä raksuttaa. Sen hampaat ovat ihan liian lähellä korviani. Listassa on terapeutteja. Pitäisi soittaa ainakin parille. En uskalla. Entä jos tykkään niistä? Kissan puree kättä, se herättää minut. Kipu on vahva herättäjä. Niskaa kutisee. Väsyttää mutta en halua nukkua. Pelkään heräämistä. Pelkään raksutusta. Se syö suklaa karkkeja takanani. Kuluu pussin rapinaa. Olen kadulla pakkasessa. Tuo mies näyttää ihan siltä. 50 senttiä. Kun raapii ihan verelle, kuuluu ääni kun herää.

Koulu loppuu kohta. En tiedä mitä ajattelisin siitä. Ulkona on taas mukavan viileää ja lumista. Talvi on kaunis. En tunne tänään oloani hyväksi, ne puhuu taas asioista joista en ymmärrä mitään. Jos minun pitäisi ymmärtää varmaan ymmärtäisin.

Talutan koiraa. Olo on levoton. Tuuli suhisee korvissani. Tinnittää. Lähes aina. Humisee. Pitää sulkea silmät ja hengittää syvään. Ja kun aukaisen taas silmät oli ihan pieni, taivas on korkealla vaikka on matalapainetta. Todellisuuden ja huminan välinen raja hämärtyy. Puren huuliani, puristan kädet nyrkkiin. Koira nuolaisee polveani ja katsoo minun suurilla ruskeilla silmillä. Se tuntee sen. Haluaisin nipistää itseni hereille mutta usein olen niin lukossa kaikista eri ahdistuksen muodoista ja erilaisista epäluonnollisista tuntemuksista että en pysty. Pudottaudun takaisin tähän maailmaan juuri ennen kuin pyörryn. Haukon henkeä. Kehkoni ovat ihan liian pienet ja silti saan nyt ihan liikaa ilmaa. Puren huulet verelle. Haluan saada tunnottumuuden pois. Pysyn juuri pystyssä. Koira vetää minua eteenpäin. Eteenpäin. Näkökenttäni rajalla on taas jotain. Lääkkeet ovat sisällä. Tuttu nainen kävelee vastaan ja hymyilee. Hymyilen takaisin.   

Aamu. Olen hereillä liian aikaisin. Aurinko nousee verhon raosta. Nousen istumaan, käärin peiton ympärilleni. On kylmä. En palele. Olen silmissäsi vahva ja peloton. Pelkään, mutta en ole avuton. Kun on ihan hiljaa kuulee linnun laulavan kaukana ulkona. Ulkona on pelottavaa kun on liian avaraa. Ahtaat kadut ovat minua varten. Kiertelen kaupungilla ostamatta mitään. Kaunis tyttö kävelee minua vastaan, tuijotan tyttöä ja se hymyilee minulle. Hymyilen takaisin ja tyttö punastuu.

Appelsiinimehu on värikästä. Silti se maistuu laimealle. Koneen tiiviste on lopussa. Istumme ravintolassa. Isä-karhu, veli-karhu, sisko-karhu. Olemme samaa lihaa, juuri toistemme näköiset ja kuuloiset. Nyt olen taas tässä maailmassa. Tässä ajassa. Suljen silmät ja maiistan makean liköörin  ja tupakan savun kurkussa. Muistan päiviä. Ne tuntuvat unilta mutta ne ovat siellä. Kaipuu. Muistan yön. Olin 14-vuotias ja minulla oli valkoinen yöpaita jossa oli norsun kuva. Itkin isossa parisängyssäni. Minulla on se vieläkin. Mutta en itke enää. En muista milloin olisin itkenyt. Sain testistä 8 pistettä, ennen sain lähes aina 28 pistettä. Sain 8 koska valehtelin siihen vähän. On aisioita joihin voi vastata niin tai näin. Vastaan yleensä jommin tai kummin. Olisin varmaan saanut suurinpiirtein 15. Nenäni on kylmä. Varpaita palelee. Sinistä pitäisi olla enemmän.

Kyllästyttävä joukko ihmisiä

Olen pieni hiiri

Ja sinä kuin kuningas

Vapisen kun sydän hakkaa aina vain hitaammin

Elämä on jotain muuta kuin odotin

Olen lintu

Suuri kotka

Lihava varpunen jota täti Monika ruokkii päivästä toiseen

Minulla on huono itsetunto neiti

Huominen on täynnä loskaa ja kuraa

Inspiroidun vinoudestasi

Siitä kuinka katsot halveksivasti

Olet susi

Minä riistaasi

Näytät keskisormea suojatiellä

Tällaiset päivät ovat sellaisia jotka haluaisin unohtaa. En voinut mennä kouluun, koko päivän on ahdistanut ja ollut todella paha olla. Laskujeni mukaan ollut kolmisen erillistä kohtausta ja nytkin koko ajan ahdistaa todella paljon. Hyvällä tuurilla saan vielä neljännen kohtauksen tälle päivälle. Ahdistus ja pelko ovat nytkin niin pahana että minulla on fyysisestikin paha olla - kun ahdistaa ei voi syödä mitään, yleensä oksennan jos yritän syödä edes jotain pientä. Kauhea nälkä, ajatus oksentamisesta ahdistaa. On kuin muurahaisia kävelisi ympäri kehoa. Samalla kiholmöi ja pistelee, samalla olen ihan tunnoton. Pelottaa niin paljon, tuntuu kuin tulisi pelosta hulluksi. Vaikea ajatella selkeästi. Vaikea hengittää oikein. Pitää vain yrittää nukahtaa. Aamulla olo voi olla parempi. 

Kissa nukkuu jaloissani

Olen itserakas rakastamatta itseäni

Luovuuden menettämisen pelko on tehdä hulluksi